lokakuu 12, 2022
Juhlistaaksemme 50-vuotisjuhlavuotta 2018/19 keräsimme tarinoita ja profiileja ihmisistä ja instituutioista, jotka ovat auttaneet meitä rakentamaan järjestöämme, joka alkoi yhden ihmisen unelmana vuonna 1968. Esittelemme blogissamme yhden tarinan viikossa. Nauttikaa näistä "50 for 50" -profiileista, joissa esittäytyvät ASSISTin omistautuneet hallituksen jäsenet, dynaaminen henkilökunta, vieraanvaraiset isäntäperheet ja innostuneet ASSIST Scholars:t.
Pia Bungarten '75
Saksa, Suffield Academy
Elämäni liittyi ASSISTiin vuonna 1974. Kaikki ASSISTiin liittyvät kokemukseni ja muistoni muodostavat nyt suuren ja kauniin mosaiikin.
Vuosi Suffieldissä ASSIST-stipendiaattina oli paras koulukokemukseni. Se johti suoraan yliopistovuosiini Amherst Collegessa ja lopulta jatko-opintoihini Harvardissa. Koko työelämäni on perustunut ASSIST-vuoteeni Suffieldissä.
Tuosta ASSIST-vuodesta tuli myös kallio, jolle henkilökohtainen elämäni nyt perustuu. Perhe, joka isännöi minua ASSIST-vuoteni aikana, on edelleen "amerikkalainen perheeni" - vaikka olen nyt naimisissa amerikkalaisen kanssa, ja minulla on siis myös avioliiton kautta ihana amerikkalainen perhe. Avioliittoni ja lukemattomat ystävyyssuhteeni täällä Amerikassa eivät olisi koskaan syntyneet, jos en olisi tullut Suffieldiin ASSISTin kautta.
Sattumalta juuri 45 vuotta sitten, päivälleen 45 vuotta sitten, heräsin ensimmäistä kertaa Suffieldissä, CT:ssä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olin saapunut Amerikkaan edellisenä päivänä. Paul Sanderson oli ajanut Montrealiin asti noutamaan meidät - meitä ASSIST-opiskelijoita taisi olla 20 Saksasta - ja me lensimme Montrealiin, koska lentoliput olivat halvemmat. Saavuimme Suffieldiin noin keskiyöllä 18. elokuuta, menimme nukkumaan asuntolaan, ja Sandersonit kutsuivat meidät seuraavana päivänä erittäin mukavalle brunssille. Isäntääitini Louise Walsh tuli hakemaan minut Suffieldistä, ja niin alkoi elämäni isäntäperheeni kanssa.
Mieheni ja minä otimme isäntäperheeni esimerkkiä seuraten kaksi ASSIST-opiskelijaa vastaan asuessamme Washington DC:ssä vuosina 2009-2014. Yksi veljenpojistani päätti hakea ASSIST-ohjelmaan ja vietti ratkaisevan vuoden New Mexicossa, kun hän vieraili luonamme Washingtonissa ollessamme.
Voisin kirjoittaa monista asioista, mutta haluan tässä muistelussa korostaa erityisesti ihmisiä, jotka työskentelevät ASSISTin parissa, ammattilaisista vapaaehtoisiin. Heihin kuuluvat perustaja Paul Sanderson, joka oli myös Suffieldin rehtori, kun opiskelin siellä, Betsy ja Ken Lindfors, jotka olen tuntenut siitä lähtien, kun olin oppilaana Suffieldissä, ja isäntääitini Louise Walsh, joka on nyt yli 80-vuotias.
1970-luvun puolivälissä Louise auttoi ASSISTia sovittamaan isäntäperheitä tuleville opiskelijoille. Louise, edesmennyt isäntäisäni Ray Walsh ja rakas edesmennyt "amerikkalaissiskoni" Melinda perheineen ottivat vastaan paitsi minut, myös jokaisen perheenjäseneni. Kaipaamme häntä niin kovasti. Ajattelen myös Bob Stanleyta, Dick Hallia ja Cathy Tinsleytä. Asuessamme Washingtonissa minulla oli suuri ilo tutustua heihin ja tehdä heidän kanssaan yhteistyötä ASSISTin Washingtonin osastossa.
Yksikään mainitsemistani henkilöistä ei pyydä kunniaa, mutta he ansaitsevat sen kovasti siitä, mitä he ovat tehneet ASSIST-opiskelijoiden hyväksi viime vuosikymmeninä. Ilman heidän ideoitaan ja näkemyksiään, heidän sitoutumistaan ja hiljaista, kovaa työtään ASSIST ei olisi kehittynyt niin kuin se on kehittynyt, eikä se olisi lähelläkään sitä, mitä se nyt on. ASSIST on voima hyvän puolesta maailmassa - ja sen työ on yhä tärkeämpää, sillä tulevaisuutemme riippuu inhimillisistä ihmisistä, jotka pystyvät "ajattelemaan yli rajojen" ja työskentelemään yhdessä löytääkseen ratkaisuja ilmastonmuutoksen kaltaisiin keskeisiin ongelmiin.
Olen varma, että ASSIST-opiskelijat kokevat nykyään saman kuin minä: heidän elämäänsä aikuisina vaikuttavat syvästi ja usein suoraan heidän ASSIST-vuosiensa perusteella.
Pia:
Suffieldin akatemian ASSIST-vuoden jälkeen Pia opiskeli Amherst Collegessa, Münchenin yliopistossa ja Harvardin yliopiston Kennedy School of Governmentissa. Työskenneltyään ensin Saksan Punaisen Ristin pakolaisneuvontaohjelmassa hän siirtyi Saksan vanhimpaan poliittiseen säätiöön, Friedrich Ebert Stiftungiin. Hän keskittyi aluksi kansainvälisen kehityspolitiikan suunnitteluun (muun muassa New Yorkin YK-yhteystoimiston johtajana ja Bangkokin Thaimaan toimiston johtajana) ja johti sitten säätiön kansainvälisen yhteistyön edistämiseen tähtääviä toimia kansainvälisen vuoropuhelun osaston ja sen Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Venäjällä ja Keski-Aasiassa sijaitsevien toimistojen johtajana. Vuosina 2009-2014 Pia toimi Ebert-säätiön edustajana Yhdysvalloissa ja Kanadassa Washingtonissa. Nyt hän johtaa stipendiohjelmaa, joka tarjoaa taloudellista tukea lahjakkaille saksalaisille ja kansainvälisille opiskelijoille ja kannustaa heitä ottamaan vastuuta demokratian ylläpitämisestä.
